Vilakone Oy
Vilakone Oy suunnittelee ja valmistaa Wille monitoimikoneita sekä Vila työlaitteita. Vuosien tuoman kokemuksen myötä yrityksemme vahva osaaminen näkyy korkeatasoisten ja kilpailukykyisten tuotteiden laadussa.
Ensimmäinen Wille prototyyppi valmistui 1980. Sarjavalmistus aloitettiin vuonna 1983 Wille 645 -mallilla.
Tuotannon omavaraisuusaste on korkea. Valmistamme itse mm. rungot, sylinterit, ohjaamot ja kuormaajat. Valmistamme itse työlaitteita, koska näin pystymme tarjoamaan asiakkaille kokonaisuuden yhdeltä toimittajalta.
Tuotteemme ovat ympäristöystävällisiä. Käytämme mm. maalauslinjalla vesiohenteista pohjamaalia ja pulverimaalausta, joista ei synny haitallisia liuotin haihtumisia.
Tuotteittemme jälleenmyynti tapahtuu koko maan kattavan myyntiverkoston kautta. Asiantuntijoina aluemyyjät omilla paikkakunnillaan ovat valmiina palvelemaan asiakkaitaan yrityksemme valmistamien tuotteiden myyntiä, huoltoa ja varaosapalvelua koskevissa kysymyksissä.
Kotimaan markkinoinnista vastaa Wihuri Oy Autola. Ruotsin ja Norjan vienti aloitettiin 1987 ja tuotannosta puolet toimitetaan vientiin.